Sul on sun nartut, mul on mun nistit!

Heippa kaikki! Huomaan että siitä on taas liian pitkä aika kun olen kirjoittanut viimeksi tänne. Anteeksi! Olen kuitenkin saanut tässä välissä paljon positiivista palautetta blogistani, mikä on jännä sillä eihän minulla ole täällä kuin neljä (?) postausta ennen tätä. Tulee vähän sama fiilis kuin siitä kun ensimmäinen musiikkivideoni ladattiin YouTubeen ja pian sen jälkeen alkoikin tulla keikka- ja haastattelupyyntöjä loppumattomalla tahdilla. Siitä tuli tunne että pakko antaa musiikistani ja sanomastani pitäville ihmisille jotakin vastinetta joten pistimme Ei koskaan enää-kappaleen Tubeen. Nyt tuntuu vähän samalta, en voi jättää blogiani roikkumaan parin postauksen varaan jos tiedän että on ihmisiä ketkä tahtovat kuulla ajatuksiani ja keiden haluan niitä kuulevan. Olen ollut viime aikoina aika kiireinen. On ollut keikkaa, palavereja, koulua ja haastatteluita. Monikohan bongasi minut A-Talkista väittelemässä mm. Susanna Kosken kanssa alkusyksystä? Hektisistä päivistä johtuen en ole kerennyt blogiani päivittämään enkä ole halunnut tehdä "pikapostauksia". Siinäpä ne kuulumiset noin pääpiirteittäin :) Tällä viikolla minulla on/oli kaksi "tuplakeikkaa". Aiemmin olen tottunut hoitamaan vain yhden keikan per ilta (ei niitä keikkoja siis joka ilta ole mutta silloin kun on niin yksi per ilta ;)) joten jännitin miten suoriudun. Eilen esiinnyin sekä Espoon että Helsingin Asunnottomien yössä ja huomenna on vuorossa keikka ensin Malmin Työväentalolla klo 20.30 ja sen jälkeen vielä Oikeutta eläimille!-tukibileissä, Dark Side Clubilla Kampissa klo 00.00. Eiliset keikat olivat hyvin erilaiset verrattuna aikaisempiin keikkakokemuksiini. Toki jokainen keikka on erilainen ja eri yleisöstä saa erityyppiset vibat. Esiinnyin ensiksi Espoontorilla ja ennen minua lavalla oli joku taidokas "sahansoittaja". Sain järjestäjiltä lämpimän vastaanoton ja nautin pullakahvi-tarjoilusta teltassa. Ihmiset ympärillä vaikuttivat mukavilta enkä jännittänyt enää juurikaan kun nousin lavalle. Personal Rainerin vedettyäni, pari espoolaista herraa päätti kuitata minulle jotakin tyyliin: "Opettele kirjottamaan parempia riimejä!" ja "Oo niinku Cheek!". Ensimmäistä huutelijaa kehotin lavalta kirjoittamaan itse parempia riimejä ja lupasin ottaa oppia kunhan kuulen niitä. Lisäksi omistin hänelle seuraavan kappaleeni Painu omaan vittuus. Jälkimmäiselle huutelijalle voin vastata tässä lyhyesti: Ei kiitos ;) Kaikenkaikkiaan Espoon keikka meni hyvin, muutama ihana pikkutyttö tuli ottamaan yhteiskuvan kanssani ja eräs nainen sanoi ihastuneensa Tahdon-kappaleeseeni. Hän kertoi elävänsä naisen kanssa ja parilla on kuulemma myös kaksi lasta. Lähetin naisystävälle terveisiä ja toivotin heidän lapsetkin tervetulleiksi keikalleni, kunhan peittävät korvansa kun hutsua teloitetaan ;). Espoontorilta matkani jatkui suorinta tietä Helsinkiin, Sörkän Piritorille. Olin yllättävän ajoissa sillä minulla oli ensin vaikeuksia järjestää molemmat esiintymisaikataulut niin että kerkeän kumpaakin. Onneksi molemmat tahot joustivat ja kerkesin Piritorillekin ajallaan. Paikalla oli paljon tuttuja ja tunnelma oli hyvä. Siis todella hyvä. Paras! Taksimatkalla olin vähällä saada paniikkikohtauksen ja vielä noustuani lavalle, pelkäsin kuinka suoriudun mutta kiitos loistavalle yleisölle, kaikki oireet katosivat kun pääsin aloittamaan keikan ja näin kuinka koko yleisö bailasi ja räppäsi mukana. Tajusin että nämä ovat minun ihmisiäni ja ovat aina olleet. Tuttuja ja tuntemattomia. Jotkut täysin selvinpäin ja jotkut niin tillin tallin että heidän hihaansa näytti kadonneen huumevalistusoppaan jokainen aakkonen. "Sul on sun nartut, mul on mun nistit!" En olisi vaihtanut yleisöäni mistään hinnasta! Nautin suunnattomasti esiintymisestä juuri sille ihanalle porukalle joka oli koko keikan ajan niin messissä. Halasin ja heitin yläfemmat vielä muutamalle ihmisille lavan reunan yli, vedettyäni kaksi encorea (Ihan kuin puhuisin jostakin lääkkeistä, "vedin kaksi Lyricaa..."). Keikan jälkeen juttelin vanhoille ja uusille tutuille ja annoin vielä haastattelun jollekin toimittajalle (En muista mistä hän oli, ei ainakaan Seiskasta ;)). Kesken haastattelun eräs mies joka oli joraillut koko keikkani ajan aivan fiiliksissä ja hyväntuulisena, tuli viereemme ja antoi minulle käsisuudelman esittäytyen samalla: "Mä olen helvetistä...Eiku anteeks Helsingistä!". Jatkoimme haastattelua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hetken päästä sama mies oli roudaamassa jotakin tavaroita ohitsemme, pysähtyi kohdallamme ja sanoi: "Ihan kiva että teette tota haastattelua mutta painukaa vittuun!". Okei, kiitos tarjouksesta mutta hänenkaltaisillaan munattomilla, naisiakäskyttävillä "miehillä" ei ole minuun mitään auktoriteettiasemaa, tai toisin sanoen tuontyyppiset "Hame hiljaa kun housut puhuu!"-tyypit olen arvottomiksi todettuani deletoinut elämästäni jo aikoja sitten eikä heitä ole minulle enää edes olemassa muutoin kun biiseissäni. Katsoin miestä ilmeisesti sellaisella katsella josta pystyi lukemaan kaikki nuo edellämainitut ajatukseni hänestä, sillä hän totesi: "Älä kato mua noil silmil, kysy mun kavereit ketä mä oon!" Joo, en kysynyt ja vastaavasti olisin voinut todeta hänelle: "Kysy multa ketä mun kaverit on!" mutta jätin toteamatta. Jätin myös noudattamatta hänen painoarvotonta "käskyään" ja hoidimme haastattelun juuri sillä paikalla kunnialla loppuun saakka. Tosin kuulin vasta lopuksi että kyseessä olikin ollut radiohaastattelu ja tästä tietämättömänä mikkiin tuli vikistyä vaikka mitä ehkä "ei-niin-radiokelpoista". No, pysyinpähän ainakin omalle tyylilleni uskollisena ;) Haastattelun jälkeen tutustuin vielä muutamaan kuuntelijaani ja vaihdoin kuulumisia myös tuttujeni kanssa. Sitten lähdin kotiin nukkumaan aivan uupuneena mutta käsittämättömän onnellisena siitä että kuuntelijani ovat niin ihania ihmisiä. Jokainen. Huomenna tavataan sitten ensin Malmilla ja sen jälkeen Kampissa! See u tomorrow! Öitä ja kiitos. - Bentso