perjantai 19. heinäkuuta 2013

Lolita, Lande, Lana Del Rey, Lenin & La Hu$tla From Hki!

Noniin, vajaa kaksi viikkoa kulunut bloggaamatta, ei mennykkään sitä vuotta mikä jäi aina päiväkirjamerkintöjen väliin ;) Olisin halunnut postata jotain kuulumisia jo aiemmin mutta blogissani oli jotakin vikana eikä se antanut minun lisätä kuvia postaukseeni? Ei itseassa anna edelleenkään joten tässä postauksessa olevat kuvat olen siirtänyt flickrin kautta. Mitäs kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua? Lähdin Turun saaristoon toissa perjantaina tasan viikon mittaiselle lomalle, käväisin siellä jo toistamiseen tänä kesänä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nyt todeta että missään muussa ympäristössä en saa niin tiiviiseen tahtiin kirjoitettua uusia biisejä kuin siellä! Aiemmalla kerralla kirjoitin neljä (Huom! Olen perfektionisti joten vähänkään keskeneräisiä en laske) ja tällä kerralla kolme. Kun ympärillä ei ole kokoajan virikkeitä ja hälinää, rupeaa ajattelemaan sellaisiakin asioita joita ei välttämättä kaupunkitilassa ajattelisi. Tai kaikilla on varmaankin se oma tila jossa saa ladattua parhaiten akkuja. Jollekin se on kirkko, jollekin Tallinnanaukio ;) Biisieni aiheet ovat vaihdelleet laidasta laitaan, lyhyen ajan sisällä on tullut kirjoitettua niin kantaaottavaa kuin erittäin henkilökohtaistakin tekstiä. Parista biisistä olen itsekin yllättynyt että mitenkäs minun päästäni tuollaista lähtee :D En malta odottaa että kaikki biisini ovat vihdoin ulkona! Jos minusta yksin olisi kiinni, levyni olisi huomenna kaupoissa. Mutta koska mulla on ihania Personal Rainereita jotka jaksavat mua koutsata ja jeesata niin hieman hitaammin hyvä tulee ;) Ja hyvää kuulemma kannattaa odottaa kuin vankilasta vapautuvaa loveria! Rakastan kirjoittaa suht raakaa tekstiä, puhuen asioista ja tunteista (ja rikoksentekovälineistä) niiden oikeilla nimillä enkä ole kovin useasti löytänyt itseäni kirjoittamasta kovinkaan siirappista tekstiä, nyt kuitenkin yksi näistä uudesta seitsemästä biisistä onkin minun yllätyksekseni puhdas rakkauslaulu! Tuo hyvää kontekstia muille ehkä vähemmän lemmekkäille murhabiiseille ;) Kuitenkin saatuani kyseisen hellän kappaleen viimeistä lainia myöten valmiiksi, katsoin YouTubesta Lana Del Reyn musiikkivideon jossa oli otteita Lolita-elokuvasta. Inspiroiduin Lolita-aiheesta ja tein päätöksen jota olin hautonut pitkään. Jos kerran tulen räppäämään parisuhdeväkivallan, narkkaamisen ja sairaalloisen mustasukkaisuuden kaltaisista ei-niin-shamppanjaisista-uima-allas-bitches-bling-bling-aiheista, niin miksi en voisi kirjoittaa myös sellaisista kokemuksista jotka olen joskus aikonut salata ajatellen etten uskalla pukea niitä biisin muotoon joko ajatellen niitä liian henkilökohtaisiksi tai ahdistaviksi kirjoittaa? Totta helvetissä kirjoitan! Biisi jota siis aloin työstämään ja jota työstän tällä hetkellä, on eräänlainen "Lolita-tarina", saan sen toivottavasti pian valmiiksi ja pääsen lähettämään kaikki uudet tekstini Personal Rainereilleni! ;) lolitaaa' Lolita-tekstin kirjoittamisen lisäksi alan ensi viikolla purkittamaan jo valmista biisiä, jonka työnimenä on tällä hetkellä "AA-kerho". Sekin on todella henkilökohtainen biisi ja ikäänkuin "Painu omaan vittuus"-kappale toisesta, syvemmästä näkökulmasta. No, kuulette sitten ;) Nyt olen ollut siis Stadissa viikon ja huomaan että taas on maalle ikävä! Vai osaako kukaan kuvitella jotain parempaa kuin marxismi-leninismin pänttääminen keskellä metsää tupakkaa polttaen tai Lana Del Reyn laulaminen viljapellolla? ;) En minä ainakaan. Photographer:  Nicole Nodland Mutta on stadissakin oma viehätyksensä, mm. se että voi syödä heseruokaa (itse en syö Mc Donald'sissa ollenkaan) ja sushia! Itseasissa maanantaina kävin syömässä myös yhdessä Veganissimo-nimisessä, erittäin herkullisessa kasvisravintolassa Sörkässä. Palattuani stadiin, minulle iski myös kamala shoppailuhimo! Ostin uudet sandaalit, tekokynnet ja korvakorut. (Näillä kynsillä on todella vaikea kirjoittaa!!) Ja tiistaina kävin värjäämässä hiukset ruskeasta punaruskeaksi. Kuitenkin tärkein syy miksi minun täytyi tulla juuri tätä viikonloppua varten stadiin, on tämän viikonlopun Hustle Hki-festarit jonne minut kutsuttiin esiintymään! :) Keikkani on siis huomenna, lauantaina Henry's Pubissa klo 18.45! tffggg Kävin tänään jo hieman katselemassa minne sitä oikein ollaan huomenna menossa ja Junon ja Teflon Brothersin upeiden keikkojen lisäksi tuli nähtyä myös muutamia tuttuja räppäreitä kenen kanssa oli todella kiva jutella! tfffff Pyysin Junoa ottamaan "fanikuvan" minusta ja dj:stään Amandasta koska tämä on mielestäni aivan järkyttävän kaunis!! Eräs yleisössä ollut toinen dj-kaverini kommentoikin nähtyään Amandan lavalla, että "mä en taidakaan enää olla Suomen seksikkäin dj!" ;) amandainen Ennen kuin lähden katsomaan kauniita unia mm. huomisesta Hu$tlesta, kerron vielä yhden räppäriystäväni kommentin jonka hän sanoi kun tänään törmäsimme. "Sus on munaa enemmän ku monessa miesräppärissä jotka ne omaa." Voin sanoa että otin tämän vielä enemmän kohteliaisuutena sillä kyseinen räppäri on yksi Suomen lahjakkaimmista, mies jossa todellakin on munaa! ;) No nyt ajoissa nukkumaan ja valmistautumaan huomiseen keikkaan että jaksaa mennä festareiden jälkeen vielä jatkoille Tigeriin! ;) Toivottavasti keikalle on tulossa mahdollisimman moni paikalle, vaikka lippujen hinta onkin sitä luokkaa että ehkäpä vain Cheekillä on varaa tulla ;) No, U NEED 2 HU$TLE REALLY REALLY HARD 2 GET THERE!!! ;) Make money gang$tas!! Hyvää yötä! - Bent$o

2 kommenttia:

  1. Alcoholics Anonymous seurahan on paras keino parantua tunne-elämän tasapainottomuudesta ja tosikkoudesta. Tee sit ylistävä kipale, koska jotta siitä kerhosta osaa kertoa pitää olla melkoisesti toistoja... T: Tuomas

    VastaaPoista
  2. Mistäs arvasit että kirjotin kesällä jo AA-Kerho-nimisen kappaleen ;) Elikkä semmoista on tulossa!

    VastaaPoista